sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

9 kk Englannissa


1kk Englannissa | 2kk Englannissa | 3kk Englannissa | 4kk Englannissa | 5kk Englannissa | 6kk Englannissa | 7kk Englannissa | 8kk Englannissa

Kipeänä, taas. Olo on aika kamala. Tuntuu, että oon vähän väliä flunssassa, kun poju imuroi kaikki mahdolliset pöpöt ulkomaailmasta ja onnistuu sitten tartuttamaan ne minuun pärskiessään ja naamaani lääppiessään... No, josko tää pian tästä taas alkais helpottaa!

Musta tuntuu kuin olisin vasta kirjoittanut edellistä 8 kk Englannissa -postausta, mutta ehkä se johtuu siitä, että helmikuu oli niin lyhyt karkauspäivästä huolimatta.
Helmikuu taisi olla tähän mennessä kaikista kylmin kuukausi Englannissa mun täällä olon aikana: Lämpötilat pysytteli aikalailla vajaa +10-asteen tuntumassa, ja monta kertaa oltiin ihan lähellä nollaakin. Nääkin lämpötilat on tuntuneet aivan hyytäviltä. Muutamana yönä oli yöpakkasia, ja itse asiassa yhtenä aamuna taivaalta tuprutti jotain valkoistakin, mikä tosin suli vesilätäköiksi heti maahan osuttuaan.
Vettä on satanut lähes päivittäin, mutta aurinkoisia päiviä on ollut yhä enemmän, mikä toivon mukaan kertoo lähestyvästä keväästä! Lintujen laulu, auringonpaiste ja keltaiset narsissit ainakin saa hymyn huulille ja kevätfiiliksen kattoon, jos ei muuta.

Kevätfiilistä nostaa myös kauppojen pääsiäishyllyt, jotka ovat täyttyneet tasaisesti heti joulupyhien jälkeen: Suklaapupuja, suklaamoussella täytettyjä suklaamunia, suklaakonvehdeilla täytettyjä, yli kilon painoisia jättiläissuklaamunia, suklaisia Darth Vaderin päitä, kullattuja minisuklaamunia, suklaamunia, joiden sisällä on suklaakarkkeja ja -patukoita, kolmioleivän muotoisia suklaaleipiä, suklaaveistoksia.... Ja siinä sivussa perinteisiä pääsiäispullia, Hot Cross Buneja (kuvassa host-äidin itse tekemiä, ei edes valmismixejä käytössä, vautsi vau!!!) viidessä eri maussa sekä porkkanan muotoisia karkkeja. Valinnanvaraa lasten suklaamunankätkentään ja pääsiäisherkkuihin siis löytyy!
Pääsiäisjuttujen rinnalta on saanut bongata myös äitienpäiväkortteja ja -lahjoja, sillä itse asiassa tänään juhlitaan Englannissa äitienpäivää.

Tässä kuukauden aikana ehdin käydä päiväreissulla St Albansissa, pari kertaa Lontoossa muun muassa kiinalaisen uuden vuoden paraatia katselemassa, sekä yönylireissulla ihanalla Lake Districtillä! Lontoossa on tullut taas tutustuttua pariin uuteen, aivan ihanaan kahvilaan (muun muassa pelkkiä puuroja tarjoilevaan puurokahvilaan), vierailtua kummallisissa liikkeissä (muun muassa kokkikirjakaupassa, sen lähellä sijaitsevassa pelkkiä mausteita myyvässä liikkeessä sekä upeasti koristeltuja pikkuleipiä myyvässä pikkuleipäpuodissa), sekä käytyä ekaa kertaa syömässä Wahacassa - minkä seurauksena hurahdin aivan täysin meksikolaiseen ruokaan. Siis nam! Kävin myös pitkästä aikaa tsekkaamassa meidän lähimmän, kuukausittain järjestettävien maaseutumarkkinoiden tarjonnan Rochesterissa, ja koin hämmennyksen hetkiä, kun yhdestä munkkeja myyvästä kojusta bongasin pekoni-vaahterasiirappimunkkeja. Kummia nää englantilaisten makutottumukset...

Tapasin myös uusia, ihania suomalaistuttavuuksia, koirakuumeilin, haaveilin maalle muuttamisesta, kokeilin paljon uusia reseptejä, luin aivan sairaan hyväksi osoittautuneen Cecelia Ahernin The Year I Met You -kirjan, kävin pitkästä aikaa isovanhemmilla, istuin kirjastossa lueskelemassa vähän liiankin usein, rakastuin Marks&Spencerin paistopisteen juustoskonsseihin ja kävin pari kertaa kävelyllä lähialueilla kamera kädessä, mitä en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Tuntuu hassulta, miten kaikki ennen niin erikoisen näköinen on alkanut näyttää niin tavalliselta, ettei niiden edes ajattele olevan ikuistamisen arvoisia: Sammalpeitteiset aidantolpat, värikkäät kivitalot, erilaiset liikennemerkit ja 15%-kulmassa nousevat kadut, joiden huipulta näkee kilometrin päähän.

Mutta tän kuukauden ehdoton suurin onnistuminen oli se, että sain vihdoin ja viimein kerrottua host-vanhemmille suunnitelmistani palata Suomeen huhtikuun lopulla!
Meillä ei siis ollut minkäänlaista sopimusta siitä, kuinka kauan täällä työskentelisin, ja asian ottaminen puheeksi on tuntunut jotenkin tosi hankalalta. Nyt kun viimein sain avattua suuni, en oikein edes tiedä mitä pelkäsin. Ehkä välinpitämättömyyttä, pettymystä. Ehkä kuitenkin eniten pelkäsin sitä, että host-vanhemmat olisivat iloisia, että pääsevät musta viimein eroon. No, englantilaiset on tuttuun tapaan taitavia peittämään todelliset tunteensa, mutta joka tapauksessa host-vanhemmat ottivat lähtöasian tosi hyvin, ja mulle jäi juttutuokiosta hyvä mieli! Yksi murheenaihe vähemmän, siis. Älä ajattele yhteishakua älä ajattele yhteishakua älä ajattele yhteishakua.......

Tuntuu, että aika Englannissa alkaa käymään vähiin, ja se ahdistaa. En millään ehdi, jaksa tai pysty tehdä kaikkea mitä vielä haluaisin, mutta se on oikeastaan helpotuskin: Onpahan hyvä syy palata britteinsaarille uudemman kerran. Mahdollisimman pian, kiitos!
Sanoisin, että oon joten kuten päässyt eroon siitä puolenvuoden kriisistä, kun työkuviot tuntuivat kaatuvan niskaan ja koko Englanti ärsytti suunnattomasti. No, työkuviot ei oo juurikaan siitä parantuneet, mutta oon jo turtunut työmäärään, ja Englanti-elämä on taas alkanut maistumaan. Voi olla että se on tää lähestyvä kevätkin, mutta oon taas oppinut nauttimaan pienistä arkipäiväisistä jutuista, hassuista kultuurieroista ja kaikesta uudesta. Tätä paikkaa tulee kyllä ikävä, kun lähden...



Tavoitteita tulevalle kuukaudelle:


  1. Tee kouluunhakusuunnitelma
  2. Hanki lentoliput Suomeen
  3. Tee Suomeenpaluusuunnitelma (ts. mitä aiot tehdä au pair -vuoden jälkeen)
  4. Käy jossain uudessa kaupungissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti